Kuka oon mitä TEEN?

Heippa oon Jaana Hämäläinen. Kymenlaaksossa syntynyt, mutta nykyisin Lahdessa asusteleva nuori nainen, joka täyttää täysi-ikäisyyden tänä vuonna. (huuuii😏) Opiskelen kolmatta vuotta ammattikoulussa lapsi ja perhetyön tutkintoa ja valmistun joulukuussa 2019. Kiinnostuksen kohteeni rajoittuu aika paljon hyvinvoinnin ympärille. Liikunta, ravinto, lepo ja mieli on mulle tosi tärkeitä asioita ja pyrin edistämään niiden tietoisuutta arjessani. Tulevaisuuteni näen jossakin hyvinvointia edistävässä työssä, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Hyvin asiallinen aloitus. Jos kirjoittaisin jotain tärkempää esittelyä itsestäni aloittaisin luultavasti noin. Tämä blogi tulee olemaan ajatuksia pullollaan, joten luultavammin tekstin asiallisuus ja tekstin ”kunnollisuus” saattaa joskus heitellä ajatuksien mukaiseksi.

Blogin sisältö tulee olemaan tosi monipuolista, mutta se punainen lanka kulkee hyvinvoinnin ja arjen ympärillä, joten voitte odottaa monia kirjoituksia tervellisistä elämäntavoista, liikunnasta ja mielen ja kehon yhteydestä, jonka lisäksi tulen myös toteuttamaan muutamia haasteita, kuten joulukuussa tulee luultavammin hyvinvoinnin joulukalenteri.

Kiva ku sä oot eksynyt tänne ja toivon, että saisit täältä mukaasi jotain hyvää ja tietoisuutta lisäävää. Toivon, että pääset ottamaan jotain oppia vaikka arkeesi.